Asiakastarinat

Oy Transmeri Ab

03.04.2019


Oy Transmeri Ab maahantuo ja markkinoi päivittäistuotteita ja kosmetiikkaa Suomessa ja Baltiassa. Ensimmäiset pitkäaikaiset päämiessuhteensa Transmeri solmi jo vuonna 1931 SC Johnsonin ja 1933 Chanelin kanssa. Jakelukanavissa kulkee nykyään tuhansia tuotenimikkeitä ja myyntihenkilöstö tekee vuosittain yli 10 000 myymäläkäyntiä.

SnapShop-sovellus on ollut yrityksessä käytössä kahden vuoden ajan. Myyntipäällikkö Tomi Puusaari havaitsi sovelluksen hyödyt edellisessä työpaikassaan ja otti sen nopeasti käyttöön myös Oy Transmeri Ab:ssa.

”Alkuperäinen tapa oli tallentaa kuvat asiakastietojärjestelmään, mutta kuviin ei lisätty tunnistetietoja, joten oikeiden kuvien etsiminen valtavan massan joukosta oli aikaa vievää”, Puusaari kertoo.

Asiakastietojärjestelmässä kuvat avautuivat melko rajatulle joukolle ja Puusaari halusi tehdä kuvien jakamisesta avoimempaa ja yhteisöllisempää. Tällä hetkellä SnapShop kuuluukin yrityksen työntekijöiden työkalupakkiin siinä missä sähköpostikin.

”SnapShopia käyttää meillä noin 100 henkeä, aina harjoittelijasta toimitusjohtajaan. Kuvat ovat kaikkien nähtävillä ja tykkäystoiminto on ahkerassa käytössä.”

Kun SnapShop otettiin päivittäiseksi työkaluksi kaksi vuotta sitten, käyttöönotto sujui vaikeuksitta.

”Käyttöohjeet olivat selkeät ja itse sovellushan on hyvin helppokäyttöinen”, Puusaari vahvistaa.

SnapShop ei aiheuta päänvaivaa pääkäyttäjällekään. Uuden työntekijän, myymälän, kategorian tai tunnistetiedon lisääminen käy Puusaaren mukaan helposti.

Kuville on käyttöä

Päivittäisessä käytössä järjestelmään ladataan 10-30 kuvaa, kun kentällä toimivat edustajat raportoivat ahkerasti kuulumisia. Lisäksi muu henkilökunta tallentaa usein kuvia myymäläkierroksiltaan.

”Sovelluksen avulla todennetaan onnistumisia, lanseerauksia, kilpailijoiden toimenpiteitä tai vain satunnaisia kiinnostavia käänteitä toimialalta. Kertyneestä kuva-arkistosta on helppo hakea vinkkejä ja inspiraatioita omiin tehtäviin”, Puusaari luettelee käyttötapoja.

Kuvien tunnistetietojen pohjalta tapahtuva automaattinen arkistointi on tärkeä ominaisuus Transmerille, jonka tuotevalikoimaan kuuluu noin 50 brändiä. 

”Ilman tunnistetietoja ja niiden pohjalta muodostuvia kategorioita kuvagalleriassa vallitsisi kaaos. Nyt kuvia on nopea kaivaa esimerkiksi esitysmateriaaleihin tai päämiehille lähetettäviin raportteihin.”

Transmeri on laajentanut sovelluksen käytön myyntikentän ulkopuolelle.

”Tallennamme SnapShopin kautta myös kuvia messuilta kokouksista ja juhlista.”

Puusaari lähettää kiitoksen käyttäjien huomioinnista sovelluksen kehittäjien suuntaan.

”On ollut mukava huomata, että käyttäjiä kuunnellaan ja kehitysideoiden pohjalta sovellukseen suunnitellaan uusia ominaisuuksia.”

© 2024 by MORE Mobile Relations